top of page
  • Jani Valtonen

Hallituksen puheenjohtajan tervehdys

Päivitetty: 14. jouluk. 2023

Vuosi alkaa olemaan puolessa välissä ja tarkastellessamme odotuksiamme vuoteen lähdettäessä, voimme todeta suurten linjojen edenneen odotustemme mukaisesti. Otsikoissa ovat edelleen vahvasti pyörineet Ukrainan tilanne, inflaatio sekä korkojen nousu. Toisaalta jälkimmäisten suhteen näkyy jo selvästi valoa tunnelin päässä. Energiakriisistä selvittiin jopa odotuksiamme paremmin, ja inflaation nousuvauhti on rauhoittunut. Inflaatio, eli kuluttajahintojen muutosvauhti on rauhoittunut Euroopassa ja USA:ssa rauhoittuminen on ollut jo niin selkeää, että keskuspankki ei ole enää nostanut korkoja. Monet ennakoivat indikaattorit povaavat Euroopan seuraavan perässä, ja jo ensi vuonna myös lyhyiden korkojen odotetaan kääntyvän laskuun. Vuoden 2024 lopussa keskeisten viitekorkojen odotetaan olevan noin prosenttiyksikön nykytasoja alempana, kun katsotaan mitä korkofutuurit hinnoittelevat. Meidän Asuntosäästössä ei kuitenkaan ole tarkoitus toimia minkäänlaisina korkomarkkinoiden tai maailmantalouden ennustajina vaan pyrimme keskittymään ydinliiketoimintaamme ja parhaamme mukaan suojautumaan erilaisilta riskeiltä. Korkojen kehitystä seuraamme levollisin mielin, sillä 100% lainoistamme on korkosuojattu. Olemme siis turvassa, mikäli konsensusennusteiden vastaisesti korot vielä nousisivat entisestään. Toisaalta, mikäli korot laskevat, me hyödymme siitä merkittävästi, sillä useissa lainoissamme on korkokatto eikä kiinteä korko. 

  

Suomen asuntomarkkinat ovat omalla tavallaan vetäytyneet kuoreensa, ja kaupankäynti on hiljentynyt. Asuntojen hinnat ovat laskeneet varsinkin sijoittajien suosimissa suurimpien kaupunkien pienemmissä asunnoissa. Kun huomioidaan inflaatio, niin reaalihintaisesti näillä ns. pahimmilla paikoilla asuntojen hinnat ovat tippuneet jo noin 20 prosenttia. Perus-skenaariossamme kesän jälkeen kaupankäyntivolyymit alkavat pikkuhiljaa parantua, kun uuteen normaaliin aletaan tottua. Länsimaiden taloudet ovat tälläkin kertaa kestäneet haasteet oikein hyvin ja esimerkiksi asuntomarkkinoille erittäin tärkeä työllisyysaste on pysynyt varsin kohtuullisella tasolla. 

  

Yhtenä suurimmista riskeistä Suomen asuntomarkkinoiden suhteen näemme naapurimaamme Ruotsin asuntomarkkinan tilanteen. Ruotsin asuntomarkkinan kehitys viime vuonna oli hyvin heikkoa, mutta siellä hinnat ovat jo vuodenvaihteesta kääntyneet nousuun. Joka tapauksessa monella isolla ruotsalaisella asuntosijoitusyhtiöllä on selkeitä rahoitushuolia ja näiden yhtiöiden pörssikurssit ovat laskeneet rajusti vaikeaa tilannetta heijastellen. Ruotsin tilanne on usein historiassa heijastunut Suomeen, ja jotkin ruotsalaiset yhtiöt omistavat kiinteistöjä myös Suomessa. Asuntomarkkinalla isoin ruotsalainen toimija on Balder AB, joka omistaa suomalaisen Sato Oy:n, jolla on Suomessa noin 27 000 asuntoa. Onneksi Balder ei kuitenkaan ole ruotsalaisista toimijoista heikoimmassa joukossa, ja heidänkin kohteensa eroavat selkeästi Asuntosäästön sijoituskohteista. Lisäksi voidaan todeta, että Ruotsin asuntomarkkinan tilanne eroaa monilta osin hyvin paljon Suomesta, ja esimerkiksi laina-ajat siellä ovat ns. ikuisia, mikä on edesauttanut asuntomarkkinoiden kuplimista. 

  

Asuntosäästön kasvuun ja kehitykseen alkuvuoden aikana olemme varsin tyytyväisiä ja erittäin tyytyväisiä, kun huomioidaan asuntomarkkinoiden yleinen turbulenssi. Myös toinen vuosipuolisko tulee varmasti olemaan hyvin mielenkiintoinen ja tarjonnee meille houkuttelevia mahdollisuuksia. Tähän mennessä tänä vuonna pääasiallisilla kohdemarkkinoillamme ei hirveän paljon poikkeuksellisia mahdollisuuksia ole ollut, mikä toisaalta on hyvä asia ja kuvastaa valitsemamme tien olevan terveellä pohjalla. Uusia D-sarjan sijoituksia on myös tullut kiitettävästi, ja lunastuksien määrä on selkeästi joka kvartaali alittanut merkintöjen määrän. Tämä edesauttaa meitä saavuttamaan toivomamme sopivan kasvun, ja tästä luottamuksesta haluamme kiittää kaikkia osallistuneita! 


Kuluva kvartaali loppuu 30.6, joten vielä ehdit mukaan. 

  

Aurinkoista ja mukavaa kesää kanssasijoittajille!  

  

Jani Valtonen

10 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page