top of page
  • Asuntosäästö

Toimitusjohtajan katsaus ja 01/2022 sijoittajaraportti

Alkuvuoden aikana markkinoilta on löytynyt hyvin kohteita ja olemme jatkaneet vahvaa, hallittua sekä suunnitelmallista kasvua. Uusia kohteita on ostettu erityisesti Jyväskylästä, joka on sijoittajan näkökulmasta erinomainen alue. 



Alkuvuoden aikana markkinoilta on löytynyt hyvin kohteita ja olemme jatkaneet vahvaa, hallittua sekä suunnitelmallista kasvua. Uusia kohteita on ostettu erityisesti Jyväskylästä, joka on sijoittajan näkökulmasta erinomainen alue. Jyväskylässä meillä on myös vahva edustus ja hallinnoimme siellä sijaitsevia kohteita pääosin itse. Ensimmäisen kvartaalin aikana olemme myös analysoineet isompia kokonaisuuksia joista kerromme lisää mikäli kaupat toteutuvat.


Yhtiön omavaraisuusaste on toimialaan nähden erinomaisella tasolla (52 %). Asuntoportfolion koko on tällä hetkellä hieman yli kuusi miljoonaa euroa. Asuntosäästöllä on myös erinomaiset valmiudet hankkia myös uusia yksittäisiä kohteita sekä isompia nippuja sitä mukaa, kun sopivia tulee markkinoille.


Ukrainan sota kiihdyttänee inflaatiota Euroopassa entisestään, mutta samalla jarruttanee hieman korkotason nousupainetta. Tämä näkyy ensisijaisesti korotuspaineina vuokratasossa, mikäli kohteessa ei ole tehty korotuksia viime aikoina ja muuttunut markkinatilanne huomioiden. Ennen sotaa monet ekonomistit olivat arvioineet korkotason olevan noin 1,2 % kymmenen vuoden kuluttua. Korkotason nousun näemme maltillisena tulevaisuudessa ja hyödynnämme toki tarpeen mukaan korkosuojausta portfoliossa. Inflaatio saattaa toki myös jarruttaa piensijoittajien kilpailua julkisessa myynnissä olevista kohteista, joka heijastunee meille pitkällä aikajänteellä positiivisena asiana.


Julkaisimme uusimman sijoittajaraportin eilen, josta löydät tarkempia tunnuslukuja. Voit tutustua raporttiin [klikkaamalla tätä linkkiä. >>](https://asuntosaasto.fi/files/Asuntosaasto_Sijoittajaraportti_1_22_0e9fae6c3f.pdf)


Toivotamme tuottoisaa kevättä kaikille sijoittajillemme!



Joni Lähteenmäki

Toimitusjohtaja

1 katselukerta0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page